Kauratuotteet ovat menestyneet hyvin ruokaviennissä. Kuva: Suomen Kaurayhdistys.

Elintarvikevienti uuteen ennätykseen

16 maaliskuun, 2020

Elintarvikkeiden vienti Suomesta kasvoi viime vuonna ilahduttavat 13 prosenttia uuteen ennätykseensä 1,75 miljardiin euroon. Elintarviketeollisuusliiton tuoreen katsauksen mukaan elintarvikeviennin kasvulla on kuitenkin huomattavasti suurempi kansantaloudellinen merkitys kuin perinteiset bruttovientiluvut antavat ymmärtää.

Liiton mukaan ensinnäkin tilastojen perusteella ruokien ja juomien viennin arvonlisästä valtaosa eli noin kolme neljäsosaa jää Suomeen. Toiseksi viime vuonna tapahtui merkittävä käänne, kun elintarvikkeiden ulkomaankaupan kauppataseen heikkeneminen taittui.

Viennin osuus koko ruoka- ja juomateollisuuden liikevaihdosta on noin 16 prosenttia. Viime vuonna alan yritysten vientiliikevaihto ponnisti reippaasti ylöspäin ja saavutti saman tason kuin vuonna 2014, jolloin elintarvikevientiä rajusti pudottaneet Venäjä-pakoteet tulivat voimaan. Yritysten liikevaihto kasvoi viennissä ripeämmin kuin liikevaihto kotimaassa.

Edellisen vuoden tapaan meijeriteollisuus ja juomateollisuus olivat viime vuonna suurimmat toimialat, jotka veivät elintarvikkeita. Ruotsi puolestaan piti ykköstilansa suurimpana vientimaana, seuraavaksi eniten vietiin Viroon ja Saksaan.

Kaurabuumi on siivittänyt myös Helsingin Myllyä. Kansainvälisille kuluttajamarkkinoille on kehitetty kauravalmisteista oma tuotesarja The Nordic Oatventure. Kuva: Helsingin Mylly.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Hänger du med i förpackningsbranchen?
Få vårt nyhetsbrev GRATIS!
Registrera dig!