Finlaysonin uusi muoviton lakanapakkaus. Kuva: Finlayson.

Finlayson siirtyy muovittomiin lakanapakkauksiin

3 toukokuu, 2019

Finlayson siirtyy lakanoidensa ja pussilakanasettiensä pakkauksissa muovista kartonkiin. Yrityksen mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta maailmassa, kun merkittävän markkinaosuuden kodintekstiilivalmistaja luopuu muovipakkauksista vuodetekstiileissä.

Uusi muoviton pakkaus otetaan käyttöön vähitellen. Kun pakkaus on käytössä kaikissa Finlaysonin tuotteissa, se vähentää muovin käyttöä yli 20 tonnilla vuodessa. Uuden kartongista ja aaltopahvista valmistetun pakkauksen voi kierrättää kartonkikeräykseen.

”Muovipakkauksista luopuminen sekä sertifioituun luomupuuvillaan siirtyminen on Finlaysonin isoin tuotteisiin liittyvä uudistus vuosikymmeniin, eikä maailmaltakaan löydy saman kokoluokan kodintekstiilivalmistajaa, joka olisi tehnyt vastaavaa. Uskomme enemmän tekoihin kuin sanoihin ja olemme uudesta pakkauksesta ja luomutuotannosta valtavan ylpeitä”, kertoo Finlaysonin luova johtaja Jukka Kurttila.

Ensimmäiset tuotteet kartonkisissa vuodetekstiilipakkauksissa tulevat myyntiin heinäkuun 2019 aikana. Uudistus jatkaa Finlaysonin työtä muovin käytön vähentämiseksi. Yhtiö lopetti muovisten ostoskassien käytön myymälöissään kesällä 2017, ja verkkokauppaostokset on toimitettu kuluttajille pahvipakkauksissa vuodesta 2016 lähtien.

Reino Lantto
About the author

EDITOR
reino@packnews.com

Aiheeseen liittyvät artikkelit