Kahvivalikoima laajenee kaupan hyllyillä ja tarjolla on entistä eksoottisempia tuotteita, kuten Pauligin alkuperämaakahvit. Kuva: Paulig.

Kahvin kulutus jatkaa kasvuaan Suomessa

15 huhtikuu, 2019

Kahvi on edelleen suomalaisen ruokakulttuurin keskeisimpiä kulmakiviä, eikä sen kulutusta Suomessa hevin hetkauteta. Suomalaiset joivat vuonna 2018 paahdettua kahvia 9,9 kiloa henkeä kohden, mikä on kolme prosenttia enemmän kuin vuonna 2017.

Suomalaisten kahvin kulutusmäärä on hyvin vakiintunut, mutta kahvivaihtoehtoja on tarjolla yhä enemmän. Kahvihyllyjä värittävät erilaiset alkuperämaakahvit moninaisine makuvivahteineen sekä runsastunut paahtoastevalikoima.

Vaikka tummapaahtoisten kahvien osuus valikoimasta on arvioiden mukaan jo lähes 25 prosenttia, suomalaiset suosivat edelleen kansallista ylpeydenaihetta aromikasta vaaleapaahtoista kahvia. Yhä suurempi osuus valikoimasta on myös vastuulliseksi varmennettuja kahveja.

”Suodatinkahvi on yhä ylivoimaisesti suosituin kahvi Suomessa. Erilaiset kahvinvalmistustavat sekä uudentyyppiset mukaan otettavat ja kylmänä nautittavat kahvijuomat rikastuttavat kahvinkulutustapojamme ja tuovat siihen vaihtelua”, kertoo Kahvi- ja paahtimoyhdistyksen asiamies, johtaja Marleena Tanhuanpää ETL:stä.

Kotimaisten paahtimoiden toimitukset kaupoille ja suurkeittiöille pysyivät lähes ennallaan edellisvuoteen verrattuna ollen 43,4 miljoonaa kiloa. Paahdetun kahvin kokonaistoimitukset tuonti mukaan luettuna kasvoivat kolmella prosentilla edellisvuodesta lähes 55 miljoonaan kiloon.

Paahdetun kahvin tuonti Suomeen kasvoi edellisvuodesta lähes 13 prosentilla reiluun 11 miljoonaan kiloon. Tuontimaista merkittävimmät olivat Alankomaat, Ruotsi ja Saksa.

Reino Lantto
About the author

EDITOR
reino@packnews.com

Aiheeseen liittyvät artikkelit