Metsä Board lanseerasi 2019 uuden muovittoman ecobarrier-kartongin ruoka- ja tarjoilupakkauksiin. Kuva: Metsä Board.

Kartonkimarkkinat vakaita Metsä Boardin mukaan

13 helmikuun, 2020

Metsä Board arvioi kartonkimarkkinoiden pysyvän melko vakaina lähikuukausina. Tilinpäätöstiedotteen mukaan yhtiön kartonkitoimitusten arvioidaan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä olevan suunnilleen vuoden 2019 viimeisen neljänneksen tasolla. Taivekartongin ja valkoisen kraftlainerin markkinahintojen paikallisissa valuutoissa odotetaan pysyvän vakaina.

Pitkäkuituisen sellun kysynnän ja tarjonnan arvioidaan pysyvän tasapainossa ja markkinahintojen ei enää odoteta laskevan.

Vuoden 2019 viimeisellä kvartaalilla yhtiön kartonkitoimitukset laskivat edellisestä vuosineljänneksestä kausiluonteisesti hiljaisemman joulukuun seurauksena. Taivekartongin ja valkoisen kraftlainerin keskihinnat pysyivät vakaina. Etenkin Euroopassa sellujen markkinahinnat jatkoivat laskuaan.

Lakosta 20 miljoonan euron lasku

Metsä Boardin tulosta rasittaa paperiteollisuuden lakko, jonka negatiivinen vaikutus liiketulokseen on noin 20 miljoonaa euroa. Yhtiö jatkaa Ruotsin Husumin sellutehtaan suunniteltua uudistamista.

Viime vuonna Metsä Boardin liikevaihto laski hieman ja oli 1 931,8 miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liiketulos laski 184,4 miljoonaan euroon. Toimitusjohtaja Mika Joukion mukaan yhtiön operatiivinen kassavirta, 200,5 miljoonaa euroa, oli selvästi edellisvuotta parempi ja tase pysyi vahvana.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Hänger du med i förpackningsbranchen?
Få vårt nyhetsbrev GRATIS!
Registrera dig!