Vuoden 2019 ScanStar -tuomaristoon kuuluivat Hanna Koivula, Helsingin yliopisto, Sandra Pousette, RISE, Ruotsi, Kari Bunes, Norsk Emballasjeforening, Ole Anton Bakke, Jotun, Norja, Lasse Lavrsen, Toms, Tanska sekä Bo Wallteg, nord emballage, Ruotsi. Tarkkailija oli Antro Säilä, Suomen Pakkausyhdistys. Puheenjohtajana toimi Per Öyvind Nordberg, Norsk Emballasjeforening.

Kestävä kehitys esillä ScanStar-kilpailussa

17 kesäkuu, 2019

Kestävään kehitykseen liittyvät innovaatiot olivat vahvasti esillä tämän ScanStar2019 -kilpailussa. Kilpailun tuomaristo sai erityisesti nähtäväkseen pakkauksia, jotka korvaavat muovia, vähentävät ruokahävikkiä tai tehostavat kuljetuksia. Kilpailun voittajat kerrotaan 26. elokuuta.

Kilpailun tuomaristo (kuvassa) kävi kahden päivän läpi saapuneita 20 kilpailutyötä. Kilpailua isännöi vuorovuosin yksi Pohjoismaista, ja nyt järjestäjä on Norjan Norsk Emballasjeforening. Tuomaristossa on kuusi jäsentä, joista yksi on median edustaja, tällä kertaa Bo Wallteg nord emballage -lehdestä. Lisäksi on yksi tarkkailija.

Tiedotteen mukaan kilpailutöiden taso oli korkea ja tuomaristolla oli täysi työ valita voittajia. Viime vuoteen verrattuna voittajia valittiin hieman enemmän. Voittajat julkistetaan 26. elokuuta ja palkitaan Emballasjedagarna -tilaisuudessa Sandefjordissa 14.–15.11.

ScanStar 2018 -kilpailussa palkintoja saivat suomalaisista yrityksistä Adara Pakkaus, DS Smith, Jospak ja Sulapac.

Reino Lantto
About the author

EDITOR
reino@packnews.com

Aiheeseen liittyvät artikkelit