Raisio aloittaa Elovena Gluten free -tuotteiden viennin nykyisiltä vientimarkkinoiltaan. Kuva: Raisio.

Raisio uudistaa Elovena-brändinsä

15 tammikuun, 2020

Raisio-konsernin omistaman Elovena-brändin ilme uudistuu vuonna 2020. Muutoksen takana on Raision tavoite kasvattaa kansainvälistä kauraliiketoimintaansa. Uudessa ilmeessä Elovena-tyttö on luopunut kansallispuvusta ja jatkaa 95-vuotista taivaltaan sinisessä mekossa.

Uusi Elovena on Raision mukaan ajassa elävä, rohkeasti suomalainen brändi, joka tarjoaa luonnollisesti terveellisiä kauratuotteita jatkossa myös Euroopan markkinoilla. Uudistuksella Elovena-brändin visuaalinen ilme päivitetään uusiin innovatiivisiin tuoteryhmiin ja kansainvälisille markkinoille sopivaksi. Elovena-pakkaukset vaihtuvat uuden ilmeen mukaisiksi asteittain helmikuusta 2020 alkaen.

”Pohjustimme kansallisen ikonibrändin uudistusta kolmella kuluttajatutkimuksella Suomessa ja ulkomailla, muun muassa Puolassa ja Ruotsissa. Tutkimuksiin osallistui yli 4 000 kuluttajaa ja uusi Elovena-design sai heiltä hyvät arviot. Kuluttajat kokivat, että Elovena-tyttö sinisessä mekossa viestii vahvasti suomalaisuutta, luotettavuutta, luonnollisuutta ja ajassa elämistä”, Raision markkinointijohtaja Mikko Lindqvist kertoo.

Raisio on vienyt kauratuotteita ulkomaille jo yli parinkymmenen vuoden ajan Nordic- ja Provena-brändeillä, mutta nyt Elovena on valittu kasvavan kansainvälisen kauraliiketoiminnan kärkibrändiksi. Provena-tuotteet muuttuvat Elovena Gluten free -tuotteiksi vuoden 2020 aikana.

”Uskomme, että Elovena-brändin vahva tarina kauran luonnollisesta terveellisyydestä ja suomalaisuudesta kantaa myös ulkomailla. Aloitamme Elovena Gluten free -tuotteiden viennin nykyisiltä markkinoiltamme ja teemme brändiä vähitellen tutuksi muun muassa Ruotsissa, Puolassa ja Venäjällä”, kertoo Raision viljapohjaisten brändien kansainvälisestä markkinoinnista vastaava Jennifer Krook.

Ikoninen Elovena-tyttö on päivittänyt pukunsa siniseen mekkoon. Kuva: Raisio.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Hänger du med i förpackningsbranchen?
Få vårt nyhetsbrev GRATIS!
Registrera dig!